keskiviikko 1. huhtikuuta 2015


            
                                     Amos Oz: Fima (1991; suomeksi 2012)

Yhteiseen eurooppalaiseen folkloristiikkaan kuuluvan vaeltavan juutalaisen mytologinen hahmo saa uuden ilmiasun ja riemastuttavan variaation ikiaikaisesta teemasta romaanissa Fima, jonka israelilainen kirjailija Amos Oz julkaisi vuonna 1991. Kirjan nimi- ja päähenkilö Efraim (Fima) Nisan, oman elämänsä antisankari, kääntää vinksalleen kaikki ikuiseen matkantekoon tuomituksi tulleeseen Ahasverus-parkaan liitetyt klassiset kliseet. Sen sijaan hän porhaltaa hurjaa vauhtia pitkin ja poikin juutalaisten nykyhistoriaa vaellussauvanaan väitteiden ja vastaväitteiden loputon läjä. Väittäjänä ja vastaväittäjänä toimii useimmiten sama henkilö, Efraim Nisan.

Totta toki kuitenkin on, että tämä myöhempien aikojen Ahasverus vaeltaa ahkerasti myös aivan konkreettisella tavalla: hän kulkee oman viiteryhmänsä, akateemisten älykköjen, ovelta toiselle. Toisin kuin edeltäjänsä Ahasverus, hän ei sen sijaan ole vähimmässäkään määrin tullut sisäistäneeksi vaeltamisen perimmäistä hyvettä, pikaista siirtymistä paikasta toiseen. Ei, Efraim Nisanin saavuttua Tsvi Kropotkinin, Nina ja Uri Gefenin tai Ted Tobiasin ja ex-vaimonsa Jaelin kotiin hän ei lähde pois kulumallakaan. Niinpä Fima ei fyysisesti vaella kovinkaan ekspansiivisesti paikasta toiseen, mutta sen sijaan sitäkin enemmän oman päänsä sisällä. Siellä tyrskyää - kaiken muun ohella - vuolaana koskena kuohuva Fiman tajunnanvirta. Kun Fima välillä pulpahtaa pintaan tajunnanvirran kohisevasta kymestä, lukija joutuu - usein äkkiarvaamatta - keskelle toisenlaista tulva-aaltoa, nimihenkilön maailmankaikkeutta syleilevää argumentointia milloin mistäkin ilmiöstä.

Eräs Fiman kallonsa sisälle kuvittelemia mielipaikkoja on knesset, Israelin parlamentti, jonne hän (itsensä nimittämänä) pääministerinä kutsuu tämän tästä hallituksensa keskiyön istuntoon luennoidakseen kabinetilleen palestiinalaisten kanssa tehtävästä rauhasta. Jos arabit osoittavat tosissaan tahtovansa rauhaa me odottelemme vuoden pari ja aloitamme neuvottelut heidän kanssaan Länsirannan tulevaisuudesta. Pääministeri kuitenkin myös varoittaa itseään israelilaiselle älymystölle niin tyypillisestä vakavasta hysteriasta ja alituisesta valittamisesta. Ruikuttamisen sijaan tulisi oppia, miten ollaan ja toimitaan väliaikaiseksi kehittyneessä tilanteessa, joka saattaa venyä vuosikausia kestäväksi.

Palestiinalaiskysymys onkin eräs Fiman keskeisemmistä teemoista, johon Oz kertomuksensa kulussa palaa jatkuvasti, muodossa tai toisessa. Niinpä Amos Ozin luoman Efraim Nisanin saattaakin nähdä kirjailijan eräänlaisena alter egona, joka jakaa tämän näkemyksen itsestään israelilaisen rauhanopposition edustajana.

Istuessaan bussissa jossakin Mahane Jehuda -torin varrella Fima näkee muuriin suditun iskulauseen ARABIT- ULOS! ja kääntää mielessään tekstin saksaksi korvaten arabit juutalaisilla - vetäen näin tahtoen tai tahtomattaan yhtäläisyysmerkin kahden sortojärjestelmän välille. Alitajunnassaan ghettoon siirtyneessä Fimassa kuohahtaa raivo, ja vaikka Oz - ehkä kämmeneensä hymyillen - antaa kirjan ns. sankarin nimittää itsensä siltä istumalta presidentiksi, selväksi tulee kirjailijan vakava huoli alueen kipeistä kysymyksistä, miehityksestä, leireihin vuosikymmenien ajaksi jätetyistä pakolaisista, Länsirannan laittomista siirtokunnista. Kuitenkin kaiken klovnerian ja karnevalismin alla Fimalla - ja Amos Ozilla - on tärkeä sanoma kerrottavana: rauha kahdessa maassa ja ihmisillä hyvä tahto.

Kaunokirjalliseen lajityyppiin kuuluvan Fiman keskushenkilö on kuitenkin puhtaasti fiktiivinen luomus, viisikymmentäneljävuotias eronnut mies, jolle yksin elettyjen vuosien mittaan on tullut tavaksi puhua itselleen ääneen. Hän on aikoinaan julkaissut odotuksia herättäneen runokirjan (Augustinuksen kuolema ja hänen ylösnousemuksensa Dulcinean käsivarsilla), pohtinut maailmankaikkeuden tarkoitusta ja siinä sivussa muodostanut oman käsityksensä siitä, missä hänen oma maansa on joutunut eksyksiin ja miten hän perustaisi uuden poliittisen liikkeen. Kun Fima katsoo kuvaansa peilistä, häntä tuijottaa kalpea, kohtalaisen ylipainoinen, pulloharteinen toimistorotta, jonka laihat kintut paistavat harvan mustan karvan alta valkoisina.

Toimisto, jonka rottana Fima työskentelee, on vastaanottotiski Kirjat Shmuelissa sijaitsevassa gynekologisessa yksityisklinikassa. Sen yläkerran huoneistosta kantautuvat vastaanottotiskin toimistorotan korviin kolmen vanhan naisen esiin loihtimat pianon, viulun ja sellon sävelet. Fiman sydäntä kouraisee vanhusten soitanto - melodinen, mollivoittoinen musiikki - se on kuin mystinen side, joka liittää yhteen sen, mitä alhaalla tehtiin naiskehoille ruostumatonta terästä olevin pihdein, ja yläkerrasta kantautuvan melankolisen sellomusiikin.

Fiman mielessä talon kaksi kerrosta yhdistyvät yhdeksi, kasvottoman kohtalon luomaksi kvantiteetiksi: sen toisessa päässä on kateus, jonka Fima tuntee kipuna siitä, että miehenä on jäänyt osattomaksi jostakin, ehkä salaisesta lahjasta, joka antaa mahdollisuuden vuorovaikutukseen olemassaolon kanssa. Toisessa päässä taas on Fiman mielen valtaama voimakas sääli, tunne että pitäisi ottaa osaa naiseuden aiheuttamaan kärsimykseen kaikissa sen muodoissa ja poistaa puolta ihmiskuntaa vaivaava, nöyryytyksille ja loukkauksille altistava vääryys. Vielä viimeisimpänä tulee, hyökyaallon lailla, suunnaton sääli koko ihmiskunnan kaikkia naisia ja miehiä kohtaan, sillä eron tekeminen sukupuolten kesken on Fiman mielestä pelkkä julma pila.

Syvä myötätunto, jota Fima tuntee kaikkia naisia kohtaan, ei ole pelkkää teoreettista horinaa, vaan se toteutuu suuressa määrin ja tyrmäävällä vivahteikkuudella myös käytännössä. Fiman, joka oman aiemmin mainitun referenssiryhmänsä parissa tunnetaan Kirjat Jovelin Jevgeni Oneginina, ns. urakehitys alkaa vuonna 1960 hänen suoritettuaan Jerusalemin yliopistossa alemman loppututkinnon historiassa parhain arvosanoin. Jevgeni Oneginiksi myöhemmin kehkeytynyt nuori mies herätti vielä tuolloin suuria toiveita ja odotuksia ympäristössään - opiskelustipendejä, tohtorintutkintoa ja akateemista uraa vilisi sekä kaveripiirin että myös Fiman vanhan isän silmissä. Samaisena vuonna 1960 alkaa kuitenkin myös kehityskulku, jota Fiman viiteryhmäläiset yhä edelleen kutsuvat hellän huvittuneesti Fiman juoksuvuodeksi. Vaeltava juutalainen astuu eurooppalaiselle näyttämölle.

Heti viimeisimmän tenttinsä suorittamisen jälkeen nuori Fima, hum.kand., rakastuu Ratisbonnen luostarin puutarhassa katolisen turistiryhmän ranskalaiseen oppaaseen. Seurattuaan tyttöä halki puolen Euroopan tytön isän jahdatessa toivorikasta sulhasmiestä kaksipiippuinen haulikko kourassaan Fima päätyy lopulta Israelin Haifaan, jossa erään ylempään upseeristoon kuuluvan vaimo rakastuu häneen myrskyisästi, tulee raskaaksi ja muuttaa Fiman asuntoon Jerusalemin Musraraan. Parin kuukauden kuluttua Fima muuttaa rahtilaivan kyydissä Maltaan, halpaan valettalaiseen hotelliin, jonka omistajatar lankeaa Fimaan ja siirtää tämän tavarat omaan huoneistoonsa. Fima alkaa pelätä, että tämäkin nainen ryhtyy raskaaksi, ja avioituu naisen kanssa siviiliseremonioin. Nyt puuttuu Fiman vanha isä peliin ja ilmoittaa pojalleen, että tämän Musraran-aikainen rakastajatar on menettänyt lapsensa ja palannut aviomiehensä luo. Fima ei usko koskaan saavansa tekojaan anteeksi, joten hän jättää maltalaisen vuokraemäntänsä ja päättää pysytellä loppuikänsä kaukana naisista. Hän päätti, että rakkaus johtaa väistämättä tuhoon, kun taas suhteet vailla rakkautta tuottavat pelkästään nöyryytystä ja tuskaa. Suo siellä vetelä täällä.

Niinpä Fima lähtee Vallettasta turkkilaisella kalastajalaivalla kohteenaan Samos ja vuosi kreikkalaisessa munkkiluostarissa. Hän nousee maihin Thessalonikissa ja törmää kolmeen israelilaistyttöön, jotka ovat patikkamatkalla ja joista yhteen hän rakastuu päätä pahkaa. Kun Fima saa pakit Ilialta, kolmikon Maria Magdalenaa muistuttavalta haifalaistytöltä, hän makaa muutaman kerran tämän ystävättären Liat Sirkin kanssa, joka auliisti jakaa makuupussinsa ja pari epätavanomaista ja hienostunutta nautintoa Fiman kanssa. Kolmatta tyttöä, Jaelia, Fima tuskin huomaa. Kolmen tytön johtajaksi itsensä nimittämä Fima esitelmöi tytöille, kuinka sisäinen valaistumisen tila saa hänet hetkittäin tuntemaan, että ihmisten väliset erot - miesten, naisten, lasten - ovat merkityksettömiä. Kaksi heistä uskoo häntä vakaasti ja lujasti, mutta kolmas haukkuu hänet tomppeliksi ja tyytyy paikkaamaan hänen paitansa. Kun Kreikan-matkasta on kulunut kuukausi, Fima lähtee etsimään sitä kolmatta tyttöä, Jael Leviniä Javnielistä. Elokuussa 1961 Jael ja Efraim Nisan vihitään pienessä huoneistossa, jonka Fiman isä on ostanut Kirjat Jovelista Jerusalemin laitamilta.

Haifan teknillisen korkeakoulun ilmailutekniikan osastolta valmistunut Jael palkataan myöhemmin erityissopimuksella töihin Boeingin tutkimuskeskukseen Seattleen, jonne Fima kieltäytyy lähtemästä mukaan. Ennen Jaelin Seattlen-matkaa yhteiselämä tämän kanssa on Fimalle tarkoittanut aamupäivän mittaista maleksimista asunnossa vaimon lähdettyä työpaikalleen Jerusalemiin. Siihen on kuulunut myös joka ikisen uutislähetyksen kuunteleminen sekä kiistely ääneen itsensä ja uutistenlukijoiden kanssa. Iltapäivään mennessä Fima on yleensä saanut luetuksi aamulehdet loppuun. Sitten hän on käynyt lähikaupassa ostamassa pari iltapäivälehteä ja uppoutunut niihin loppupäiväksi. Iltaisin - Jaelin palattua töistä - hän on lähtenyt ulos tapaamaan ystäviään ja argumentoinut heidän kanssaan aamutunneille asti.

Kun Jaelilta saapuu Seattlesta vuonna 1966 kirje, jossa hän kertoo saaneensa elämäänsä toisen miehen, Fima nauraa katketakseen kliseemäiselle ilmaukselle "toinen mies". Jaelille lähtee kirje, jossa Fima vakuuttaa rakastavansa aina Jaelia, mutta luonnollisesti sinä olet vapaa toimiva olento. Tämän Jael tulkitsee merkitsevän, ettei Fima asettaisi esteitä avioerolle. Kun Jael palaa aikanaan Jerusalemiin mukanaan amerikkalainen Ted Tobias, väritön ja ilmeetön mies, jolla on liian jykevä leuka ja pensasmaisia viiksiä muistuttavat kulmakarvat, Fima kieltäytyy jyrkästi myöntämästä eroa.

Joitakin vuosia myöhemmin Jael ja Ted ilmestyvät jälleen Fiman asunnon ovelle mukanaan kolmivuotias poikansa Dimi, kierosilmäinen albiino ja lapsifilosofi, joka valloittaa Fiman oikopäätä. Niinpä Fima peruu sanansa, tarjoaa Jaelille ja Tedille avioeroa, apuaan ja ystävyyttään. Nyt Jaelista, Tedistä ja Dimasta tulee jäseniä Fiman porukkaan, miellyttävistä ja kunniallisista ihmisistä koostuvaan rakkaiden ystävien piiriin, josta osa on tuntenut Fiman opiskelupäiviltä alkaen.

Vuosien vieriessä jotkut rakkaista ystävistä ovat alkaneet suorastaan pitää Fimassa ilmenevistä erilaisten ominaisuuksien yhdistelmistä, kun pureva äly ja toivoton hajamielisyys, melankolia ja hehkuva innostus, syvällisyys ja ilvehdintä ovat usein alkaneet löytyä perin odottamattomalla tavalla tästä yhdestä ja samasta henkilöstä. Niinpä lojaali porukka uskoo häneen ja yhä edelleen elättelee toivoa, että jonakin päivänä Fima herää patologisesta horteestaan, ryhdistäytyy ja saa koko Jerusalemin haukkomaan henkeään hämmästyksestä.

Ystävien toive on sekä turha että ristiriidassa sen kanssa, miten Fima itse näkee oman tulevaisuutensa. Virtuaali-knessetin päätettyä neuvottelujen aloittamisesta Palestiinan kansallisneuvoston kanssa molemminpuolisen väkivallan ehdottomaksi lopettamiseksi Fima nimittää istunnon päätteeksi Uri Gefenin puolustusministeriksi. Tsvi Kropotkin saa puolestaan opetusministerin salkun, kun taas Ted ja Jael hoitaisivat tieteen, tekniikan, ekologian ja energian. Fima itse pitäisi käsissään viestinnän ja sisäisen turvallisuuden. Kun rauha sitten olisi parissa kuukaudessa vakiintunut, Fima vetäytyisi totaaliseen nimettömyyteen: Vaihdan nimeni ja katoan.

Itsensä hävittämistemppua suunnitteleva Fima on kuin aito shlimazel, onneton tumpelo, joka Fiman isän luonnehdinnan mukaan vaeltaa käsi shloemielin kädessä vuosisadasta toiseen. Kumpikin on kuolematon ja tuomittu kohtalonyhteyteen kumppaninsa kanssa: kun shloemiel läikyttää teensä, se valuu aina shlimazelin niskaan. Ennen lopullista ratkaisuaan, katoamista, shlimazel-Fima on kuitenkin ehtinyt kehittää huimapäisen suunnitelman lisäksi jotakin muutakin, suoranaisen addiktion rakkaaseen porukkaansa.

Osa tästä Fiman tuntemasta katkeransuloisesta riippuvuudesta saa selityksensä hänen löytäessään päivänä muutaman kaikki virtuaalikabinettinsa jäsenet istumassa vaimojensa kanssa huoneessa, jonne hän itse on juuri astumassa sisään. Koko jengi on koolla: Tsvi Kropotkin, kuuluisa historioitsija, joka hyvin saattaisi opettaa Cambridgessa tai Oxfordissa, Uri Gefen, kuuluisa taistelulentäjä, joka myöhemmin on perustanut moniulotteisen maahantuontiverkoston, ja tietenkin Jaelin uusi aviomies Ted Tobias, joka raataa yötä päivää tietokoneensa äärellä etsien keinoa hioa ajoneuvojen suihkuvirtausmoottori täydellisyyteen. Nähdessään nämä kolme erinomaisesti elämässään menestynyttä miestä Fima ei tunne kateutta. Päinvastoin, hänessä tulvahti salainen ilo, kun hän ajatteli että oli maannut jokaisen huoneessa olevan naisen kanssa: Shula Kropotkinin, Nina Gefenin ja Jael Tobiaksen.

Käännekohta Fiman sekavassa elämässä tapahtuu hänen joutuessaan kasvokkain isänsä kuoleman kanssa. Baruch Nomberg, menestyvän kosmetiikkatehtaan omistaja, tietää mitä on tulossa ja kauhistuu Fiman, ainoan lapsensa kohtaloa: päivät vierivät ohi eikä niissä ole tarkoitusta, ei iloa, ei hyötyä. Jonakin ohikiitävänä valaistumisen hetkenä myös Fima oivaltaa elämänsä laadun - kuin hupsun lorun, täynnä ääntä ja vimmaa, mutta tarkoitusta vailla. Välähdyksenomaisesti Fima näkee itsensä miehenä, joka ei tiedä, mistä on tulossa tai minne pitäisi mennä: epätietoisuus saa Fiman toivomaan, että pystyisi muuttamaan aineellisen olomuotonsa ilmaksi tai kiveksi tai kurjeksi. Erään sapatin aattona, kun julma totuus lopullisesti paljastaa todelliset kasvonsa, hän päättää, että siitä päivästä alkaen hän lopettaisi kaiken tyhjänpuhumisen, elämän antien hukkaan heittämisen ja kaikki valheet, joihin hän on elämänsä hukuttanut.

Samana sapattina, iltaruskon alkaessa silata kullalla pilviä Betlehemin vuorten yllä ja Fiman tajutessa kirkkasti ja tuskallisesti, kuinka yksi päivä on taas mennyt, Fiman isä kuolee. Fiman täyttää outo ja suloinen tunne; hänen sydämensä ei täyty surulla eikä tuskalla vaan adrenaliinin hyökyaallolla, silkalla puhtaalla tarmolla. Hänessä on isän kuoleman jälkeen syntynyt uusi varmuus, ikään kuin hän olisi saanut ylennyksen tai valtuudet jaella tästä lähtien käskyjä ja vaatia muita niitä noudattamaan. Kirjat Jovelin Jevgeni Onegin, turha, tarpeeton ihminen, loputtomasti lörpöttelevä kaikkien kiusankappale, on kuollut Baruch Nombergin kuoleman myötä.

Lauantai-iltana, sapatin lähestyessä loppuaan, Fima pukee ylleen isänsä talvitakin ja lähtee ulos saadakseen hiukan happea. Taivas on tumma ja selkeä, tähtien täyttämä. Kaiken olevaisen selkeys täyttää Fiman mielen: aiemmat ihanan väittelytaidon vaahtopäät ovat lopulta rantautuessaan tyyntyneet yhtä ihanaksi oivallukseksi yksilön vastuusta - ilman että Fima edes yrittää analysoida käsitettä ja kaikkea sitä, mitä se pitää tai ei pidä sisällään. Fima on muuttunut, ei ilmaksi tai kiveksi tai kurjeksi; hän on syntynyt uudestaan, kokonaisena, täytenä ihmisenä. Ihmisenä, joka oivaltaa, miten yksinkertaista kaikki oikeastaan on - kun vain seuraa ponnistelematta tarinan kulkua.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti