lauantai 1. kesäkuuta 2013

 
               Xiaolu Guo: Pieni punainen sanakirja rakastavaisille (2007, suom. 2008)

"East is East, and West is West, and never the twain shall meet", kirjoitti aikoinaan Rudyard Kipling. Xiaolu Guon romaanissa Pieni punainen sanakirja itä ja länsi kohtaavat erittäin voimallisesti, mutta se, jääkö "itä" "idäksi" ja "länsi" "länneksi" kohtaamisesta huolimatta, se on - edelleen Kipilingin sanoin - "another story".

"Itä" on kiinalaistyttö Zhuang Xiao Qiao, joka ennen Guon tarinan varsinaista alkua kertoo elämänsä aikana nähneensä vai yhden länsimaalaisen, miehen Britannian suurlähetystössä Pekingissä leimaamassa Zhuangin viisumia, pikkuikkunan takana. "Länsi" on Mies, tarinan kulussa nimettömäksi jäävä, jonka Zhuang tapaa lontoolaisessa elokuvateatterissa pian Lontooseen saapumisensa jälkeen: Sinä olet yksin. Istut melkein vieressä. Kaksi tuolia meidän välissä. Sinun kasvo melko kalpea hämärässä valossa, mutta kaunis. Myös minä olen yksin elokuvissa. Minä olen aina yksin elokuvassa ennen kuin tapaan sinut. Minä olen hieman epävarma, ottaako elokuva minusta yksinäisyyden pois vai paneeko vielä lisää.

Kiinalaisesta Wen Zhoun kaupungista kotoisin oleva Zhuang on tullut Lontooseen vanhempiensa lähettämänä englannin kieltä oppimaan. Zhuangin kotikaupunki on Kiinan suurin kotiteollisuutta harjoittava keskittymä, jossa jokainen perhe muodostaa pienen teollisuuslaitoksen: vaateripustimia, muovisia kylpyhuoneen kalusteita, vaatteita, nahkavöitä, tietokoneita ja "melkein-nahkalaukkuja" matkaa ympäri maailman, Made in China. Tarinan alkaessa Zhuang on matkalla pois sekä kotikylästään että alunperin köyhien maatyöläisvanhempiensa luota, joiden kunnianhimoisena tavoitteena on rikastua valmistamalla kenkiä ja varmistaa siten nousunsa keskiluokkaan. Onnistuneen luokkaretken viimeistelisi länsimaistunut, englantia osaava tytär, jonka avulla perheen yritys, pieni kenkätehdas kasvaisi ja nousisi ennennäkemättömään kukoistukseen. Niinpä 23-vuotias kiinalaistyttö Zhuang, matkalla englantia oppimaan, istuu lentokonessa, joka ylittää aikavyöhykkeen toisensa jälkeen, ja pelkää: Minulla ei elämä lännessä. Minulla ei koti lännessä. Pelottaa. Ei puhu englanti. Pelkää tulevaisuus. Vaikka Zhuangin englanti - kuten myös suomenkielinen käännös - muistuttaakin läheisesti ns. siansaksaa, kirjan myötä käy alusta asti selväksi, että itse henkilö ja hänen vieraassa ja oudossa maassa tekemänsä huomiot ovat monikerroksisia ja -tahoisia.

Ensimmäinen vuorokausi hostellissa Lontoossa maksaa kuusitoista puntaa ja on pelottava: ikkunassa roikkuu vanha punainen ja rikkinäinen verho, matto on täynnä tahroja, sängyllä vanha verenvärinen huopa: Minä seison keskellä huonetta, kumma olo. Tämä on Länsi. Elämä lännessä jatkuu kammottavassa outoudessa, kunnes kohtalo puuttuu peliin lähellä South Kensingtonia sijaitsevassa Ciné Lumière -teatterissa. Äkkiä epämiellyttävä englantilainen sää muuttuu aurinkoiseksi, sillä Zhuangin elämään ilmestyy "sinä", Mies, jonka englantilainen nimi on mahdoton kiinalaisen muistettavaksi. Nimen sijasta Zhuang haluaa muistaa, painaa mieleensä, kuinka Mies eroaa kaikista toisista - hänellä on ruskeat, läpikuultavat silmät, paksu tukka samaa ruskeaa väriä kuin puunlehdet syksyllä. Hänellä on hellä mutta luja ääni, joka kuulostaa turvalliselta. Seuraavana päivänä Zhuang uskaltautuu uuden ystävänsä kanssa retkelle Kew Gardensiin, jossa hän sanoo Miehelle haluavansa nähdä, missä tämä asuu. Sinä katsot minua silmiin. "Olet tervetullut kotiini." Zhuang, jonka kuullun ymmärtämisessä pariviikkoisen Englannissa oleskelun jälkeen on paljon toivomisen varaa, tekee nopean (ja väärän) johtopäätöksen ja muuttaa asumaan Miehen kotiin. Pienessä punaisessa sanakirjassa kerrottu rakkaustarina voi nyt alkaa.

Paitsi rakkaustarina Guon romaani on myös tutkielma idän ja lännen välisistä kulttuurieroista, joiden kautta kirjailija analysoi Kipling-sitaatin paikkansapitävyyttä viihteen keinoin. Guon suurennuslasin alle joutuu ensi alkuun puhuttu kieli, kiinan muuttaminen - kääntämisestä tuskin voi puhua, ainakaan romaanin alussa - englanniksi, mutta myös toinen kieleen liittyvä vaikeus: kuinka erilaisesta kulttuurista kotoisin olevan tulee asetella ajatuksensa ja sanansa, jos vaikkapa haluaa olla kohtelias englanniksi. Kielikoulutuksensa alussa Zhuang tuskailee käytöstapojen vaikeutta, koska meillä ei ole Kiinassa kohteliaisuus samassa mielessä. Ei ihme, että Zhuang on jo heti kättelyssä onnistunut hankkimaan itselleen maineen kielikoulun töykeimpänä tyttönä.

Jokainen, joka on aloittanut jonkin vieraan kielen opiskelun nollasta, tietää, että ennen kuin aivot asettuvat oikealle lingvistiselle vaihteelle, urakka tuntuu lähes toivottomalta. Zhuangilla on rasitteenaan se, ettei kiinassa ole kielioppia: Me puhumme asiat helposti. Ei verbivaihtelua, ei aikamuotoero, ei sukumuutos. Kiinalainen oman kielen pomo. Mutta englannin kieli englannin puhujan pomo. Sen lisäksi, että englannin kieli orjuuttaa poloista kiinalaisopiskelijaa kieliopilla, se on Zhuangin mielestä myös seksistinen kieli. Opettaja puhuu maanmiehistä, maailmanmiehistä, äänestyksestä mies ja ääni periaatteella - Zhuang parahtaa, että aina on puhe miehistä, ei koskaan naisista!

Tämä varsin feministinen parahdus asettuu outoon valoon Zhuangin aloitettua suhteen Miehen kanssa, jolloin paljastuu, miten perinteinen ja vanhoillinen Zhuangin käsitys miehen ja naisen välisestä suhteesta on. Länsimaiseen tapaan Mies on äärimmäisen individualistinen, ja hänen maailmankuvansa perustuu tanakasti ihmisen luovuttamattomaan vapauteen sekä yhteiskunnan rakenteiden jatkuvaan muutokseen ja muuttamiseen. Zhuang konservatiivisuudessaan on yltiösosiosentrikko, jonka ajatusmaailmassa vielä läntiseen maailmaan tulon jälkeenkin kaikki kieppuu keskiön ympärillä. Nyt tuo keskiö ei kuitenkaan enää muodostu kommunistipuolueesta vaan lontoolaisessa elokuvateatterissa kohdatusta Miehestä, ja kaikki mikä sijaitsee tämän Aurinkokunnan keskuksen ulkopuolella, muodostaa uhan. 
 
Loppujen lopuksi on kuitenkin kyse "itsen" ja "kollektivismin" välisestä, ylittämättömästä kuilusta: "Itse"  asettuu "ryhmää"  ja "kollektivismia" vastaan. "Itse" on kommunistipuolueen vihollinen. Vanhassa, Englannin kaltaisessa kapitalistimaassa taide, bisnes, muoti, yhteiskuntajärjestelmä, sanalla sanoen kaikki, on kiinteässä liitossa "itsen" kanssa. Paljon on virtaava vettä erilaisten siltojen alta, ennen kuin Zhuang analysoi suhdettaan entiseen Aurinkokuntansa keskukseen: Emme enää yksi ruumis. Tämä on ensimmäinen kerta kun tunnen sen. Suuri pakkomielteinen "itse"  irrottautuu ruumiistani, ja se katsoo sinua. - Zhuangista on totisesti tullut "itse". Ehkä tämän "rakkaustarinan" voisi nähdä myös toisenlaisena rakkaustarinana, Zhuangin rakastumisena uuteen identiteettiinsä läpikäytyään eräänlaisen länsimaistumisprosessin.

Kun Zhuangin juuri syntynyt "itse" katsoo "sinua", hän samalla rakentaa lähes huvittavan paradoksin romaanin maisemaan. Toisin kuin Zhuangista esiin kuoriutunut "itse", Zhuang Xiao Qiao -niminen "henkilö" ja "yksilö", jolla on nimen lisäksi syntymäaika ja -paikka, esiintyy "sinä", mieshenkilö, joka on individualistisuuden suoranainen korkeaveisu, tarinassa sen alusta loppuun asti nimettömänä. Kuin korostaakseen Miehen anonymiteettiä mainitaan nimeltä sen sijaan kaksi vain ohimennen Zhuangin elämää sivuavaa miestä: Berliinissä kohtaavat Klausin ja Zhuangin elämänpolut ja Venetsiassa tekee Andrea lyhyen vierailun Zhuangin elämään.

Mies, "sinä", on 20 vuotta Zhuangia vanhempi, biseksuaali, entinen anarkisti-talonvaltaaja ja vielä-joskus-maineeseen-nouseva kuvanveistäjä - sekä suhteen alussa Zhuangin mielestä hurmaava mies, jonka ympärillä kaikki on kiehtovaa. Yhdessä he muodostavat kaksi toisiaan täydentävää perusvoimaa, jinin ja jangin, jossa Zhuangin  jin symboloi naisellisuutta ja passiivisuutta, Miehen  jang miehisyyttä ja aktiivisuutta. Ilman toista ei voi toistakaan olla olemassa: Me liitymme. Vastavuoroisuus. Me hyödytämme toisiamme. Ja se tekee meistä tehokkaan rakastajan, kirjoittaa umpirakastunut Zhuang pieneen punaiseen päiväkirjaansa. Vanhassa ruskeassa nahkatakissaan, josta hihat ovat kuluneet pois ja yhtä vanhoissa ja yhtä likaisissa nahkakengissään Mies on jalo mies, jolla on jalot sanat ja on Zhuangin mielestä muutenkin upea ilmestys Brick Lanen kirpputorilla. 
 
Yllätys kuitenkin odottaa ja kulman takana, sillä Mies, miehinen ja aktiivi individualisti, haluaa lähteä pariksi päiväksi matkalle tapaamaan vanhoja kavereita Devoniin. Naisellinen ja passiivinen Zhuang oli luullut, että Mies ja hän viettäisivät kaikki ajat yhdessä, eivät koskaan olisi erossa, että Mies olisi hänen perheensä, hänen kotinsa. Mutta minä väärässä. Sinä et lupaa pysyvää. Miehen poissa ollessa Zhuang lukee tämän päiväkirjat menneiltä vuosilta, kuva Miehestä tulee selvemmäsi, samalla kun Zhuangin oma tulevaisuus muuttuu pelottavaksi, epävarmaksi: Ajelehdit kiinalaisen naisesi kanssa kuin vene tuuliajolla merellä. Ei rantaa kaukaisuudessa. Nainen leijuu pois, kulkee elämäsi ohi kuin puupala meressä.

Zhuangin kurkistus miehen persoonallisuuteen lukemalla tämän päiväkirjat muodostuu eräänlaiseksi vedenjakajaksi heidän suhteessaan. "Itä" ja "länsi" alkavat analysoida käsitettä "yksityisyys", miehen huutaessa kuin leijona. "Lännen" mielestä jokaisella on oikeus yksityisyyteen, "itä" ihmettelee, mihin yksityisyyttä tarvitaan, kun Kiinassa jokainen perhe asuu yhdessä, isovanhempineen ja kaikkine sukulaisineen. Kaikki tehdään yhdessä, syöminen, puhuminen. Yksityisyys tekee ihmisestä yksinäisen. Yksityisyys hajottaa perheen. Siksi länsimaissa on enemmän avioeroja ja vanhustentaloja, siksi sanomalehdissä kirjoitetaan jatkuvasti pedofiileistä ja pervertikoista. "Itä" ja "länsi" - never the twain shall meet.

Samassa tahdissa Zhuangin kielellisten valmiuksien parantuessa mies, jota Zhuang on luonnehtinut "ajelehtijaksi", alkaa kyllästyä kiinalaiseen naiseensa, tämän lapsenomaiseen naiiviuteen, harkitsemattomiin sammakoihin, herkkäuskoisuuteen ja siihen että kyselet koko ajan sanoja, miten ne kirjoitetaan ja mitä ne tarkoittavat. Miehen talosta Hackneyssa tulee riitojen talo, talo jonka ääni on eripura. Eripuraa syntyy kaikesta mahdollisesta, teekupista, väärinymmärretystä sanasta, tavasta panna etikkaa ruokaan, vapaudesta, Tiibetistä, vegetarismista (Miehen), kunnianhimosta (Zhuangin).

Zhuang, joka haluaa ripustautua pysyvyyteen ja yhdessä olemiseen, ei ymmärrä, miksi Mies nyt haluaa hänen lähtevän kiertelemään Eurooppaa yksin; mies vain hymyilee ja sanoo: Minusta on tärkeää, että menet yksin. Kuitenkin lukiessaan Frida Kahlosta Zhuang tajuaa välähdyksenomaisesti, että hänen oma maailmansa on katoamassa Miehen maailmaan, hänenkin "itsensä" on katoamassa Miehen tuskaan - koska hän ajattelee vain Miestä ja tämän maailmaa: Olen kuin seinään nostettu tapetti talossasi. Katson sieltä sinua ja somistan elämääsi. Kuka puhuu? Frida Kahlo vai Zhuang Xiao Qiao? On pakko lähteä.

Matkasta tulee Zuangin odysseia hänen minuuteensa, hänen "itseensä". Tosin se mitä ja millä tavoin hän oppinsa hankkii, on usein epämääräistä ja yhtä usein erittäin riskialtista - onhan kyseessä kiinalaistyttö, haavoittuva ja hyvin naiivi. Zuangin Grand Tour kulkee Pariisin, Amsterdamin ja Berliinin kautta Venetsiaan ja Portugalin Aviraan ja Faroon sekä lopulta Dublinin kautta Lontooseen. Entisaikojen nuorten miesten koulutukseen kuuluvan riittitapahtuman lailla myös Zhuangin Euroopan-matka on silmät ja maailmaa avaava, ravisuttava kokemus, mutta ei kuitenkaan ehkä juuri sellaisella tavalla kuin mitä Mies oli alunperin tarkoittanut. Zhuangin paikka on edelleenkin kahden kulttuurin välimaastossa, mutta matkansa aikana hän on tehnyt ratkaisevan löydön: hän oivaltaa, että on mahdollista ymmärtää kaikkea inhimillistä kanssakäymistä, kyse on vain tulkinnoista. Kotimaahansa palattuaan Zhuang tulee aina muistamaan Englannin maana, jossa hän kasvoi aikuiseksi, muuttui tytöstä naiseksi, haavoittui ja koki onnen. Siellä hän oppi myös ymmärtämään, että parasta on päästää irti, antaa meidän elää omilla planeetoillamme rinnakkaiselämiä, ei rajanylityksiä enää. Mutta Kiplingin sanoin: That's another story.